Yleisöilta

TT Keijo Karvonen: Julistajasta kuuntelijaksi - Irja Kilpeläinen suomalaisen sairaalasielunhoidon uudistajana 1960-1969
 

Zoom-linkki: https://uef.zoom.us/j/67795999106?pwd=blhOTitjY3QyUHV6US9qRGx3OWkxUT09

Irja Kilpeläinen syntyi vahvasti herätyskristilliseen kotiin. Varsinkin isänsä Eetu (Edvard) Kilpeläisen välityksellä hän sai kolmenlaista evankelioivan herätyskristillisyyden vaikutusta. Eetu Kilpeläinen oli ollut ennen seurakuntapapin uraa Frans Hannulan nimeä kantavan länsisuomalaisen herätysliikkeen keskeinen hahmo. Hän toimi Urho Muroman herätyskokouksissa tämän luottoaisaparina ja oli Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY) tärkeä vaikuttaja hallesbyläisen evankelioivan herätyskristillisen linjan puolustaja SKY:n toisen johtohahmon professori Osmo Tiililän ohella. Irja Kilpeläinen toimi aktiivisena YKY:ssä teologian opintojensa aikana 1930-luvulla hallesbyläisen linjan kannattajana ja SKY:n koululaistyössä sen jälkeenkin. Hän sai vahvoja vaikutteita myös herännäisyydestä, erityisesti 1930 alussa liiton sihteerinä toimineelta Martti Simojoelta

1940-luvun aikana Irja Kilpeläinen alkoi vähin erin etääntyä evankelioivasta herätyskristillisyydestä. Hän näki kritiikin aiheitä hengelliseen herätykseen kehottavaan, mielestään välistä painostavaankin julistustapaan. YKY:n johtavien persoonien ja rintamalla sotilaspappeina olleiden mukana hän alkoi omaksua heidän näkemyksiään. Hän etääntyi evankelioivan herätysliikkeen ajatuksista kokonaan näiden uuskansankirkollisen uudistusliikehdinnän johtohahmojen mukana 1940-lopun ja 1950-luvun kuluessa. Isän toinen vaikutus, vahva sielunhoidollinen asenne ja työskentelytapa sai keskeisimmän sijan tyttärenkutsumuksessa, joskin sielunhoidollisuus oli mukana jo alusta alkaen Irja Kilpeläisen työtavassa. Irja Kilpeläisen vajaan vuoden pituinen opiskelu- ja kliinisen harjoittelun jakso Yhdysvalloissa 1960–1961 muodostui käänteentekeväksi. Hänestä tuli psykiatrisen sairaalan sielunhoitaja, joka sovelsi työssään tunnetun psykoterapeutin Carl Rogersin asiakaskeskeiseen psykoterapiamenetelmään pohjautuvaa pastoral counseling -sielunhoitoa. Pian hän toimi myös menetelmän ja ajattelutavan kouluttajana kirkon sairaalasielunhoidon ja diakoniatyön sekä myös sairaanhoidon piirissä. Kilpeläisestä tuli 1960-luvulla sotien jälkeisen ajan kirkon keskeisin sairaalasielunhoidon uudistaja, ja tunnetun sielunhoitomenetelmän opaskirjansa myötä aikanaan myös kirkon koko sielunhoidon uudistaja. Julistajasta kehkeytyi kuuntelija, autettavan ehdoilla, tämän ongelmiin paneutuja.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon sairaalasielunhoidossa tapahtui – jotakuinkin samassa tahdissa kuin Kilpeläisen elämänkatsomus uudistui – myös samankaltainen muutos. Vähitellen hartaustoimintaan sairaaloissa pääosin keskittyneet papit alkoivat keskustella enenevässä määrin henkilökohtaisesti potilaiden vuoteiden äärellä. Alkuun näitä sielunhoitokeskustelujakin pidettiin evankeliumin julistuksena yksilöille. Ajan oloon, yhtenä keskeisenä esimerkin antajana oli pastori Niilo Syvänne sen jälkeen, kun hänet valittiin Helsingin seurakuntien sairaalasielunhoitajaksi. Sairaalasaarnaaja -ammattinimikekin muuttui sairaalapastoriksi 1950-luvun puolivälissä. Naisteologien alettua päästä sairaalateologin tehtäviin mukaan vuodesta 1956 alkaen – keskeisenä naisten mukaan tulon ajajana Niilo Syvänne – alettiin vähitellen käyttää myös nimikettä sairaalateologi. Sairaalapastorit ja sairaalalehtorit (Kilpeläisen ja Simojoen esityksestä naisille avautui 1963 mahdollisuus saada seurakuntalehtorin oikeudet) alkoivat yhä enemmän keskittyä henkilökohtaiseen sielunhoitoon Kilpeläisen Yhdysvalloista tuoman potilaskeskeisen keskustelumenetelmän keinoin. Julistuspainotteinen työtapa alkoi väistyä varsin nopeasti – paitsi sairaalasielunhoidossa myös kirkon sielunhoidossa yleensä.