Yleisöilta - Mikko Malkavaara "Intian kirkot, kastit ja nouseva dalit-liike"

Aika: 7.3.2017 klo 18:00
Paikka: Agora, AT100

Tiistaina 7.3. klo 18.00 yleisöilta, Itä-Suomen yliopisto, Agora-rakennuksen Sali AT100. Dosentti Mikko Malkavaara alustaa aiheesta Intian kirkot, kasti ja nouseva dalit-liike.

Intia on valtaisa ja moninainen. Sen kulttuuria ja yli 1,2 miljardin suuruista väestöä tuntuu pitävän koossa ennen muuta kastilaitos. Jokainen syntyy kastiinsa ja pysyy sen jäsenenä kuolemaansa saakka. Kasti on yhteisöllinen voimatekijä, mutta samalla syrjinnän, jopa sorron lähde.

Kastilaitoksen alimmalla portaalla ovat dalitit, joita ennen kutsuttiin kastittomiksi tai koskettamattomiksi. Nämä syntymästään saastaiset ovat viime vuosina lähteneet vaatimaan oikeuksiaan, mistä on seurannut mielenosoituksia, mellakointia ja väkivaltaa.

Kristillinen kirkko on elänyt Intian maaperällä kauan. Perimätiedon mukaan apostoli Tuomas kuoli lähetysmatkallaan Intiassa 50-luvulla. 300-luvulla Intian lounaisrannikolla oli kristillisiä seurakuntia.

Nykyisistä intialaisista kristittyjä on vain muutamia prosentteja, silti kymmeniä miljoonia. On ortodokseja, katolilaisia ja protestantteja. Kirkot ovat sopeutuneet kastilaitokseen omalla tavallaan. Niillä on myös omat tapansa suhtautua dalitien vapautusliikkeeseen.

Teologian tohtori, dosentti Mikko Malkavaara on tutkinut Intian kirkkoja ja kastia 1990-luvulta saakka. Esitelmässään hän piirtää kuvan Intian kirkkohistoriasta erityisesti kastiin ja kastisyrjintään suhtautumisen näkökulmasta.

Intia on neljän suuren uskonnon (hindulaisuus, buddhalaisuus, jainalaisuus, sikhiläisyys) kotimaa. Monilla muilla uskonnoilla (islam, kristinusko, juutalaisuus) on jalansijansa Intiassa. Esitelmässä sivutaan myös muiden uskontojen roolia kastilaitoksessa, mutta pääpaino on kristinuskossa ja kastilaitoksessa sekä erityisesti dalit-kysymyksessä.