Symposiumi 2016

Kuolema - teologinen symposiumi 15.-16.2.2016

 

Karjalan teologinen seura järjestää 15.-16.2.2016 Joensuussa jo perinteeksi muodostuneen teologisen symposiumin, jonka teemana tällä kertaa on Kuolema. Symposiumi on tarkoitettu seurakuntien työntekijöille, teologian opiskelijoille, sosiaali- ja terveysalan työntekijöille ja opiskelijoille sekä kaikille muillekin aiheesta kiinnostuneille.

Maanantain 15.2. iltapäivän ohjelmasta vastaavat Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunta ja teologian osasto ja sen aiheena on Ihmisen oikeus kuolla.

Symposiumissa käyttää puheenvuoroja tälläkin kertaa nimekäs asiantuntijajoukko. Mukana ovat muiden muassa:

  • emeritusarkkipiispa John Vikström,

  • piispa Jari Jolkkonen,

  • professori Paavo Kettunen,

  • professori Hannu Mustakallio,

  • TT Kati Kemppainen,

  • rovasti, TL, Matti-Pekka Virtaniemi,

  • Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve,

  • Terhokodin johtaja, ylilääkäri Juha Hänninen,

  • lääkintöneuvos Matti Ketonen,

  • lääkintöneuvos Liisa Toppila,

  • osastoylilääkäri Kristiina Tyynelä-Korhonen,

  • tutkija Anja Terkamo-Moisio,

  • johtaja (el.), rovasti Kirsti Aalto,

  • sairaalapastori Kati Häkkinen,

  • kirkkoherra (el.) TL Petri Karttunen,

  • kansanmuusikko Emilia Kallonen,

  • sekä TL Tiina Juurela

Symposiumin ilmoittautumismaksu on 20e.  Symposiumiin on kuitenkin vapaa pääsy:

-  Itä-Suomen yliopiston opiskelijoilla ja jatko-opiskelijoilla sekä henkilökunnalla,

-  KTS:n jäsenillä, jotka ovat maksaneet vuoden 2015 jäsenmaksun,

-  jäsenmaksunsa maksaneiden KTS:n kannatusjäsenten (seurakuntien/tuomiokapitulien) työntekijöillä.


KTS:n jäsenyyttä voi hakea ilmoittamalla siitä seuran sihteerille sähköpostilla osoitteeseen ktssihteeri@gmail.com. Ks. tarkemmat ohjeet. Jäsenmaksu on 20 e henkilöjäseniltä ja 120 e kannattaja-
jäseniltä, esimerkiksi seurakunnilta.

Symposiumin tarkat ohjelmatiedot ja juliste löytyvät ohesta.
 

Tervetuloa!

Symposiumin ohjelma ja juliste

PDF-tiedostosymposiumin ohjelmavihko.pdf (2.5 MB)
symposiumin juliste.jpg (399 kB)